Tänään kilpailimme Mind Spa cupissa ja päivä ei mennyt niinkuin piti... ei lähellekkään.
Aamupäivään asti kaikki sujui niinkuin pitikin ja harkkasuorituskin saatiin tehtyä ilman isompia ongelmia. Menimme siinä sitten laittamaan kampauksia ja meikkejä kunnes yksi tytöistämme yllätykseksemme oksensi pukuhuoneessa eikä kyennyt kisaamaan, mikä tarkoitti että koko ohjelman paikat meni uusiksi noin tunnissa. Kaikille iski pieni paniikki ja tuntui, että kukaan ei kyennyt keskittymään. Rustotkin jäi siinä välissä kolmelta tytöltä teippaamatta ja osalta puuttui tekoripsetkin.
Vihdoin pääsimme verhon toiselle puolelle harjoittelemaan isot heitot kuntoon. Paineet alkoivat kasaantua, mitä lähemmäs oma suoritus tuli. Lopulta pääsimme matolle alkuasentoon, jossa sitten odotimme seuraavat 10minuuttia ja keskustelimme että pitäisikö seuraavalla lähteä vai ei sillä nummelassa oli TODELLA paljon teknisiä ongelmia. Musiikki alkoi alusta viisi kertaa, sillä se pätki niin paljon ja lopulta valmentajamme Aino pyysi että mankka vaihdettaisiin ja huitoi meidät pois matolta. Menimme takaisin verhon taakse ja pian meidät kutsuttiin matolle toistamiseen. Raikuvien aploodien saattamana tulimme takaisin matolle ja saimme kisasuorituksen tehtyä kaikesta huolimatta. Suoritus meni suht hyvin lukuunottamatta yhtä isoa pudotusta ja yhtä ristariheittoa. Iloksemme saimme kategorian B! :) Tästä on hyvä jatkaa Tampereelle kilpasarjojen välinemestaruuskisoihin.
wooou :O no mut onneks muute meni hyvi, ja zemppii kaikille seuraavii kisoihi ! :)
VastaaPoista